Helsingin Navigaattorit

Helsingin Navigaattorit

16.05.2010

Vinkkejä saaristolaivuritutkinnoissa usein käsiteltyihin kysymyksiin

Olemme koonneet tähän saaristotutkintojen "tyyppitehtäviä" ja "kompastuskiviä". Esittelemme myös yleisemmin tutkintoja ja tutkintotilaisuuksia.

Tutkinnot toistavat itseään aika ajoin. Tutustu vanhoihin tutkintoihin.

Tehtävien ratkaiseminen ja kysymyksiin vastaaminen

Ratkaise tehtävät suoraan tutkintolomakkeelle ja kartalle. Saat ajan riittämään paremmin, kun luet alussa johdannon ja jokaisen tehtävän läpi. Näin vältyt "yllätyksiltä". Tehtäviä ei ole pakko tehdä järjestyksessä; kannattaa aloittaa helpoimmista.

Lue kukin kysymys huolellisesti ja vastaa kysymyksen kaikkiin osiin. Pelkkä vastaus ei riitä laskutehtäviin. Dokumentoi koko tulokseen johtanut ajatusketju.

Lyhyt ja ytimekäs vastaus on paras. Pitkällä vastauksella on helppo osoittaa tietämättömyytensä, koska siihen mahtuu enemmän virheitä. Pahimmillaan asiavirheet "syövät" oikeista vastauksista saatuja pisteitä. Kaksoisvastaus eli samaan asian vastaaminen kahdella vaihtoehtoisella tavalla osoittaa täydellisen tietämättömyyden (nolla pistettä).

Normaalit tarkkuudet ovat ajoille 1 minuutti, kulmille 1°, etäisyyksille 0.1 mpk, nopeuksille 0.1 solmua ja koordinaateille 0.1'. Kun tehtävän annossa ilmoitetaan matka tai nopeus kokonaislukuna, sen pitää tulkita tarkoittavan edellä olevaa tarkkuutta.

Karttamerkinnät

Tutkintotehtäviin liittyy paljon karttamerkintöjä, nimittäin matkojen, suuntien ja suuntimien viivapiirrokset ynnä muut pyydetyt merkinnät (Maisemanavigointi). Jotta kartan piirroksista ymmärtäisi (itsekin) jälkikäteen, kannattaa käyttää selkeitä viitemerkintöjä, olivatpa suureet sitten kartalle tai kartalta mitattuja. Hyviä viitemerkintöjä ovat matkat sekä tosisuunnat ja -suuntimat.

Saaristotutkinnon tehtävissä liikutaan turvallisilla vesillä. Kaikissa karttatehtävissä voi epäillä itseään, jos reitti vaikuttaisi kulkevan saarien tai luotojen ylitse tai karikkojen keskeltä.

Maisemanavigointi (reittisuunnittelu)

Suomen Navigaatioliiton tutkintolautakunta on asettanut maisemanavigointitehtävälle tiukat vaatimukset (linjat, turvarajat ja vaarakohteet), mutta kuitenkaan liiton oppikirja ei opeta niiden valitsemista eikä kartalle merkitsemistä. Tästä syystä emme julkaise omaa ratkaisuamme uusimpiin tehtäviin.

Kuten reitin voi valita käytännössäkin, tällaiseen tehtävään voi lähes aina vastata usealla tavalla. Ratkaisuksi pitää antaa kuitenkin täsmälleen yksi reitti lähtöpaikasta tulopaikkaan. Kaikilla vesillä pitää huomioida vallitseva vedenkorkeus, veneen syväys ja sen korkeus (tutkintokartalla on vain yksi silta). Aluksen syväys ja korkeus on annettu vain tuoreempien tutkintojen johdannoissa.

Aiemmin vaadittiin sekä sanallinen reittikuvaus että sen karttapiirros. Viimeisimmissä tutkinnoissa on pyydetty pelkkää karttapiirrosta. Silloin sanallinen kuvaus on haitaksi. Aiemmin pyydettiin ympyröimään navigoinnin apuna käytetyt maamerkit ja rastimaan reitillä huomioitavat vaarakohteet, nykyisin halutaan linjoja ja turvarajoja.

Matkaan kuluva aika ei ole tähän asti ollut kriteerinä. Reitin turvallisuus taas on aina tärkeää. Niinpä kannattaa heti pyrkiä avoimelle merelle tai väylille ja kulkea näitä turvallisia vesiä niin pitkälle kuin mahdollista. Venereittejä ei kannata käyttää.

Reittiä ei pidä (tietenkään!) piirtää matalikkojen, karien eikä saarien ylitse. Valitettavasti tällaisiakin vastauksia on joka tutkinnossa. Kannattaa kiertää matalikot muutenkin, vaikka syvyys nimellisesti riittäisikin. Tutkintokartan karikkoiset vedet kuuluvat syvyystietojen luotettavuuden kategoriaan C, "syvyysmittauksessa ei ole saavutettu täyttä kattavuutta, huomattavia poikkeamia saattaa esiintyä". Alle 10 m syvyisessä vedessä ilmoitettu syvyys voi poiketa ±2.5 m. Merikartalle ei muutenkaan merkitä jokaista kiveä tai karia, joten hyvä yleisohje on käyttää "valkoista" eli yli 10 m syvää vettä milloin se on mahdollista. Ei vara venettä kaada.

Väylien ulkopuolella kuljettaviksi jänteiksi kannattaa valita (luonnon) linjoja, muussa tapauksessa niillä kannattaa olla suunta ja matka (jos pyydetään erityisesti linjoja, suunnat ja matkat eivät silloin riitä). Ilmoitetut arvot on oltava oikein! Suunnista ja suuntimista on ilmoitettava ovatko ne tosia vai kompassia koskevia (joilla huomioidaan eksymätaulukko).

Tutkinnossa saatetaan määrätä kaikki lähellä reittiä olevat vaarakohteet merkittäväksi vinoristillä. Toisinaan määrätään etsimään linjoja turvarajoiksi. Vaarakohteita ovat omaa reittiä lähellä olevat huonosti näkyvät kohteet eli karit ja matalikot. Hyvällä näkyvyydellä saaret ja luodot eivät ole vaarakohteita — eivät myöskään niiden rannan lähellä olevat karit. Milloinkaan ei pidä rastia reitiltä katsoen saarien, luotojen tai toisten vaarakohteiden takana olevia kohteita.

Muu liikenne tai risteävä kulkureitti ei ole maisemanavigoinnissa vaarakohde. Liikenne huomioidaan aina ilman eri huomautusta.

Merkintätavat

Merenkulkuopilla on pitkät perinteet. Pohjalla on babylonialaisten seksagesimaali- eli 60-järjestelmä, johon perustuvat muun muassa asteet, tunnit, minuutit ja sekunnit. Niiden merkintätavat ovatkin tärkeitä, eikä vähiten sen vuoksi, että minuutti on sekä asteen että tunnin jako-osa. Asteen ja minuutin merkit tulevat lukuarvonsa jälkeen, suoraan kiinni lukuarvoon. Niillä ei korvata desimaalipistettä. Jokaiseen lukuarvoon merkitään yksikkö, kulmilla joko aste (49°) tai minuutti (7').

Oikean desimaalierottimen desimaalipisteen tilalla saa käyttää desimaalipilkkua, joskaan sitä ei suositella. Suomalainen "standardi" desimaalierottimesta on väärin ja se on voitava korjata.

Erityisen tärkeä on koordinaattien eli kaarietäisyyden seksagesimaaliesitys: ilmoitetaan täydet kokonaiset asteet ja niiden ylimenevä osa desimaalisina minuutteina. Esimerkiksi lukuarvo 63°51.62' tarkoittaa 63 täyttä astetta, 51 täyttä minuuttia ja 62 sadasosaa. Jos tämä kulma haluttaisiin muuttaa minuuteiksi, laskettaisiin 63×60'=3780' ja 3780'+51.62'=3831.62'. Desimaalisina asteina tämä kulma on (3831.62/60)°=63.8603333333333°... Kaarietäisyyksien esityksessä ei käytetä sekunteja.

Karttakelpoisuus

Tosisuunnat ja -suuntimat ovat karttakelpoisia. Sen sijaan magneettikompassin virheitä sisältävät suureet ovat kelpaamattomia kartalla esitettäväksi. Magneettiset ja kompassisuunnat sekä -suuntimat eivät kuulu kartalle.

Jos matkaan sisältyy lokivirhe (on annettu tai laskettu lokivirheen korjauskerroin), virheellinen matka ei ole kelvollinen kartalla esitettäväksi, vaan se korjattu.

Kompassisuunta

Monissa laskutehtävissä kysytään kompassisuuntaa. Silloin ei vastaukseksi mitenkään kelpaa tosisuunta, vaan ensin pitää huomioida eranto, jolloin saadaan magneettinen suunta MS, joka pitää aina näkyä paperilla laskettuna. Sen perusteella haetaan eksymä, jonka jälkeen vasta voidaan laskea kompassisuunta.

Eksymän ja erannon huomioinnista laskuissa

Magneettikompassilla on aina eksymä ja eranto. Joskus, kun eksymää ei tunneta ja samaan aikaan tiedetään, ettei se voi olla itseisarvoltaan kovin suuri, käytetään sille nolla-arvoa (esimerkiksi käsisuuntimakompassilla suunnittaessa). Vastaavasti eranto on olemassa myös sellaisella alueella, jossa sen arvo on lähellä nollaa (kuten Ruotsin länsirannikko).

Edellä oleva tarkoittaa sitä, ettei erantoa ja eksymää saa jättää laskuissa huomioimatta missään tilanteessa. On siis todettava vaikkapa: "käsisuuntimakompassilla eksymä on tuntematon, käytetään eksymänä nollaa."

Eksymästä on lisätietoa eksymätaulukon yhteydessä.

Paikanmääritys

Saaristotutkinnossa on kahdenlaista paikanmääritystä. Ristisuuntima on kunnollinen paikanmääritystapa, samoin linjataulujen linjan ja mitatun suuntiman leikkaus.

Liian usein saaristotutkinnoissa näkyvä harhainen "paikanmääritys" perustuu lähtöpaikkaan, aluksen suuntaan ja yhteen suuntimaan. Sitä ei pidä sekoittaa todelliseen paikanmääritykseen, vaikka aluksen etenemistä arvioidaankin siten käytännössä. Ennen kaikkea siitä ei pidä siirtää oppeja rannikkotutkinnon oikeisiin paikanmääritystehtäviin.

Merenkulun turvalaitteet

Viittojen väriä, valo- ja heijastintunnuksia testataan usein. Värit luetellaan ylhäältä alaspäin.

Valotunnuksen jakso tarkoittaa sitä ajanjaksoa, jona aikana välähdysten sarja toistuu uudelleen ja uudelleen. Sillä ei ole mitään tekemistä mahdollisen lopussa olevan pimeäjakson pituuden kanssa.

Kardinaaliviitoista kannattaa muistaa, että niiden värit ovat keltainen ja musta — ei siis valkoinen, vaikka suomalaisissa merimerkeissä näkee jopa vitivalkoista väriä. Heijastimissa ei luonnollisesti ole mustaa heijastinta, joten mustaa väriä vastaa sininen heijastin.

Meriteiden säännöt

Meriteiden säännöistä kannattaa opiskella jonkin verran fraaseja. Erityisen tärkeitä ovat alus, jonka ohjailukyky on rajoitettu, ohjailukyvytön alus, milloin alus on kulussa ja mitä eroa sillä on siihen, että alus liikkuu veden halki.

Alusten väliset väistämissäännöt on osattava. Niistä kysytään aina.

Kansainvälisiä hätämerkkejä kysytään usein:

Aluksien kulkuvaloja ja päivämerkkejä testataan lähes joka tutkinnossa. Tärkeitä mainittavia ovat valon väri, ympärinäkyvyys tai sektori sekä onko valo kiinteä tai vilkkuva. Keskenään päällekkäiset valot luetellaan järjestyksessä ylhäältä alas.

Myös äänimerkkejä kysytään useasti. Rajoittuneen näkyvyyden äänimerkkejä vaaditaan annettavaksi riittävän usein. Tämä on muotoiltu säädöstekstiin sanalla enintään, esim. pitkä äänimerkki enintään kahden minuutin väliajoin. Siis hiljaisuus saa olla maksimissaan kahden minuutin mittainen. Monet ymmärtävät tämän täsmälleen oikein, mutta mieltävät sen sanoiksi käänteisessä muodossa: "pitkä äänimerkki vähintään kahden minuutin välein". Tämä on väärin (sen voisi ymmärtää niin, ettei äänimerkkiä saisi antaa usein).

Muut säädökset

Säädökset elävät aina hiukan ja yleensä kysytään jollakin tavalla ajankohtaisia asioita. Joskus säädösmuutos voi poikia kysymyksen.

Usein kysytty kysymys on Vesiliikenneasetuksen määräämä perusvarustus alukselle: käyttökuntoiset pelastautumisvälineet kullekin veneessä olevalle, vedenpoistoväline ja hätäliikuttelu- tai pysäyttämisväline sekä ehdollisesti sammutin.